Datakeskukset mylläävät Yhdysvaltojen kahden leirin politiikkaa uusiksi. Datakeskuksia rakennetaan nyt erityisesti tekoäly-yhtiöiden käyttöön, ja suunnitellut projektit ovat isompia ja vaativat enemmän energiaa ja vettä kuin aiemmin. Tämä on luonut spontaania vastarintaa alueilla, joille keskuksia suunnitellaan. Oli ihminen äänestänyt Trumpia tai Bidenia, takapihalle tuleva datakeskus herättää närää: 70% amerikkalaisista vastustaa ajatusta datakeskuksen rakentamisesta lähiseudulleen. Asia on sekoittanut myös poliitikkojen rivejä. Demokraattiset sosialistit kuten Bernie Sanders ovat ajaneet keskuksien rakentamisen pysäyttämistä kunnes niitä koskeva lainsäädäntö on kunnossa. Toisaalta vaikutusvaltainen trumpilainen strategi Steve Bannon on julistanut, että tekoälyyn sijoittavat teknoeliitit pitää laittaa ruotuun.
Tekoäly-yhtiöiden puolustajista löytyy myös sekä republikaaneja että demokraatteja. Trumpin virkaanastujaisissa isojen teknologiayritysten pomot olivat eturivissä ja Trumpista on tullut näiden yhtiöiden luottokumppani. Hänen hallintonsa on antanut oikeuden käyttää liittovaltion maita datakeskuksille. Toisaalta monet demokraattipuolueen poliitikot ovat ilmaisseet tukensa datakeskusprojekteille. Tämä uhkaa jo heidän menestystään marraskuun välivaaleissa.
Vasemmisto-oikeisto -jaon sijaan datakeskuksen luovat vastakkainasettelua eliitin ja tavallisen kansan välillä. Paikallispolitiikka on alkanut kiinnostaa ihmisiä. Kaupunginvaltuustojen kokoukset saavat yleisöä. Tällä liikehdinnällä on ollut iso vaikutus. Yhden vuoden aikana on estetty tai viivästytetty 64 miljardin arvosta datakeskusprojekteja. Vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä jo 20 projektia on kaatunut. Oklahomassa elävä Seminolen alkuperäiskansa kielsi tekoälyyn käytettävien datakeskusten rakentamisen mailleen.
Vastustus ei ole rajoittanut Yhdysvaltoihin. Brasiliassa, jossa on Suomen tavoin paljon halpaa ja uusiutuvaa energiaa, Anacén alkuperäiskansa on protestoinut TikTokin datakeskuksia. Japanissa datakeskuksia vastaan on protestoitu ja nostettu oikeusjuttuja. Japanissa on satojatuhansia naapurustoyhdistyksiä ja ärtymystä herättää erityisesti yhtiöiden tapa olla konsultoimatta paikallisia. Eliitin ja paikallisväestön välinen kiista kärjistyy näissäkin maissa. Japanin hallitus on julistanut haluavansa tehdä Japanista “maailman tekoäly-ystävällisimmän maan”. Brasiliassa vasemmistolainen presidentti Lula da Silva tarjoaa verohelpotuksia datakeskuksille.
Kamppailut tapahtuvat paikallisissa konteksteissa ja painottavat datakeskusten eri haittoja. Espanjassa Tu Nube Seca Mi Río -kollektiivi painottaa keskuksien vaatimaa vesimäärää kuivuudesta kärsivällä alueella. Hollannissa maaseudun puolustajat ovat asettuneet Microsoftin palvelinfarmeja vastaan. Irlannissa Not Here Not Anywhere -ryhmän kampanjan kärki on sähköverkon kuormituksessa. Sen kampanjointi on vaikuttanut väliaikaisen datakeskusten rakennuskiellon syntymiseen.
Näitä ryhmiä yhdistää vaatimus demokratiasta. Kyse on enemmän kuin demokratian abstraktista ideaalista: kyse on kansanvallan ajatuksen juurille palaamisesta.
Antiikin Kreikassa demos tarkoitti aluksi joukkoa vapaita miehiä. Vapaa mies oli, jos kuului perheiden ryhmään, fratriaan. Ensimmäinen askel kohti todellista demokratiaa tapahtui 500-luvulla eaa. Ateenassa. Kleisthenes, jota pidetään ateenalaisen demokratian isänä, teki uudistuksia, jotka pienensivät eliitin vaikutusvaltaa. Uudistusten myötä kansalaisuus liittyi tiettyyn sukuun kuulumisen sijaan siihen, että asui demoksen alueella. Demoksia oli jopa 139 kaupunki-, rannikko-, ja sisämaa-alueilla. Demokratia tarkoitti paikallisuutta.
Kapina datakeskuksia vastaan on paluuta tähän demokratian juurille. Sen ajatus on: Koska me asumme täällä alueella, aluetta koskevat päätökset kuuluvat meille. Datakeskus vaikuttaa eniten juuri paikalliseen maankäyttöön, energianhintaan, veden saatavuuteen, ja asuntojen hintoihin. Se vaikuttaa myös lähiympäristön ääniin ja hajuihin. Yhdysvaltalainen toimittaja Jael Holzman kuvailee, kuinka Virginiassa sijaitsevan datakeskusken läheisyydessä melusaaste tuntuu värinänä kehossa. Kirjoittaja Jon Gorey on vielä dramaattisempi kuvauksessaan:
“Matala humina leviää aavasta, hämärästi valaistusta kammiosta, jonka asukas hotkii energiaa ja vettä ahnaalla, ei ihmisen kaltaisella ruokahalulla. Vaalean kellanruskea, laatikkomainen datakeskus on yhdenlainen vampyyri - kelmeä, kuolematon, janoinen. Suojeltuna auringonvalolta, yön halki toimelias.”
Gorey huomauttaa, että kansantarinoissa vampyyri pitää kutsua sisään kotiin, muuten se ei tule. Monet Yhdysvalloissa ovat tuohtuneita, koska he eivät muista kutsuneensa datakeskuksia alueelleen. He eivät välttämättä muista edes keskustelua aiheesta. Välttääkseen ongelmia isot yhtiöt ovat saaneet rakennuslupia peiteyhtiöiden, salassapitosopimusten, ja välikäsien kautta. Vasta jälkeenpäin asukkaille paljastuu, että Meta on rakentamassa kilometrin päähän datakeskusta elintärkeille tekoälyvideoille laulavista kissanpennuista.
Demoksen logiikkaa (koska asumme alueella, on meidän päätettävä sen asioista) vastaan asettuu datan logiikka. Data tulee latinan sanasta datum, joka tarkoittaa annettua asiaa. Voidaan puhua esimerkiksi faktasta, joka on annettu matemaattisen ongelman laskemiseksi. Datakeskus on annettu paikallisille, ei neuvoteltu heidän kanssaan. Läpinäkymättömän rakennusprosessin lisäksi se, mitä datakeskuksen prosessorit tekevät, on usein pimennossa. Sen hyödyt ja haitat paikallisille on annettu ilman isompia neuvotteluja. Myös Suomen 99 käynnissä olevaa datakeskushanketta ovat ilmestyneet uutisiin ja kaupunkien kaavoituksiin ilman suurempaa hälyä.
Annettuus näkyy myös uutisoinnissa. Ylen jutussa kaavaillut datakeskukset kehystetään Telian “datacenter managerin” tietoiskulla, jonka mukaan “Internet on vain välitysverkko datakeskusten välillä”. Kyse on siitä, että “Mikään internetin palvelu ei toimi ilman datakeskuksia, oli kyse sitten sosiaalisesta mediasta, uutissivusta tai suoratoistopalvelusta.”. Miten tätä voi vastustaa? Kuka ei haluaisi katsoa iltaisin Suurta Keramiikkakisaa Yle Areenasta? Juttu selittää datakeskusten kasvavaa määrää digitalisoitumisen kasvulla. Kehystys on harhaanjohtava. Datakeskuksien määrä on moninkertaistunut juuri tekoälybuumin aikana ja sen takia. Kyse ei ole digitalisoitumisesta tai suoratoistopalveluiden suosiosta.
Tuija Siltamäki kirjoittaa datakeskuksista kriittisesti, mutta yhdistää niiden kasvavan kysynnän taas harhaanjohtavasti pilvipalveluihin. Oman elämän dokumentointi vaatii tallennustilaa: “Ikivanhojen kokouskutsujen ja kissavideoiden säilöminen käy kalliiksi myös ympäristölle”. Vaikka Siltamäki mainitsee, että tallennustilan kysyntä liittyy tekoälybuumiin, kyse ei ole tekoälyn tapauksessa ensisijaisesti lisääntyvästä tarpeesta tallennustilalle. Tekoäly-yhtiöt käyttävät datakeskuksia tekoälyn, automaation, data-analytiikan, ja datan prosessoinnin pyörittämiseen. Datan varastoiminen on vain yksi osa niiden toimintaa. Niin kutsutut hyperscale-datakeskukset ovat perinteisiin datakeskuksiin verrattuna valtavia, erittäin tehokkaita ja energiasyöppöjä. Verrattuna tavanomaisiin datakeskuksiin, joita käytetään työdokumenttien säilyttämiseen tai videoiden striimaukseen, hyperskaalatut datakeskukset käyttävät jopa 10 kertaa enemmän sähköä.
Oikeaa kamppailua etsimässä
Datakeskuksia vastustavan liikkeen voitoista huolimatta jotkut ovat kiistäneet data-taiston mielekkyyden. Bruce Schneier and Nathan E Sanders väittävät Guardianissa, että vaikka iso osa projekteista kaatuisi, se ei tekisi isoa haittaa yhtiöille (miten niin ei?). He argumentoivat, että datakäsittelyn tarve voi vähentyä tulevaisuudessa, ja niin myös datakeskusten merkitys (tämäkin on spekulatiivinen väite, eikä vähennä datakeskusten merkitystä kamppailun paikkoina nyt). Jopa vasemmistolaisjulkaisu Jacobinissa on vastustettu datakeskusten vastustusta. Tutkija Holly Buck esittää lehdessä, että datakeskusvastainen liike on elitistinen ja päätyy estämään köyhiltä ihmisiltä pääsyn tekoälyyn. Päämääränä tulisi olla tekoälyn yhteisomistus ja demokraattinen käyttö.
Nämä kirjoittajat eivät ymmärrä, että vaikka “varsinainen” kamppailu olisi tekoäly-yhtiöiden valta-aseman horjuttaminen tai tekoälyn demokratisointi, tämän kamppailun täytyy materialisoitua jossain. Kuten Astra Taylor ja Saul Levin kirjoittavat, datakeskuksia vastaan järjestäytyminen on materiaalinen tapa vastustaa teknologiayhtiöiden valtaa. Datakeskuksia vastaan taistellessa kohtaavat monet merkittävät kamppailut: “Missä muualla ihmiset voivat vastustaa töitä vieviä algoritmeja, vääristäviä deep fake-kuvia, ja itseohjautuvia drooni-iskuja?”. Vaikka näistä ilmiöistä puhutaan paljon, niitä on vaikea vastustaa, koska ne tapahtuvat perinteisen politiikan ulkopuolella. Datakeskukset ovat paikkoja tähän.
Kyse on myös uuden yhteisön ja poliittisen rintaman rakentamisesta. Kuten alussa totesin, kysymys datakeskuksista raivaa tilaa uusille toimijoille. Datakeskukset politisoivat ihmisiä, koska ne tuovat näkyviin poliittisten päätösten materiaalisuuden. Kaupunginvaltuuston päätös tukea tekoäly-yhtiöiden utooppisia unelmia tarkoittaa monille käytännössä “hurjia laskuja, kestämätöntä energian- ja vedenkulutusta, ääni- ja valosaastetta, maaperän köyhtymistä, hyvien paikallisten töiden vajetta”. Kysymys on käsinkosketeltava.
Yhtiöiden reaktiot keskusten ympärillä tapahtuvaan liikehdintään kertovat, että ne ovat huolissaan. Datakeskusteollisuuden konferenssissa vastarintaa vastaan ehdotettiin monia eri keinoja, jopa Yhdysvaltojen ulkopolitiikasta tunnettua “vastakumouksellista” (insurgency) toimintaa. Se tarkoittaisi yhteisöön soluttautumista ja vastarinnan vahvuuden arvioimista. Mutta miksei kovempiakin keinoja tulevaisuudessa? Esimerkkejä monikansallisten yhtiöiden vastakumouksellisesta toiminnasta on historiassa lukuisia, esimerkiksi Nestlén taktiikoissa aktivisteja vastaan.
Panokset ovat yksinkertaisesti liian suuret antaa paikallisen vastustuksen häiritä rakennusprojekteja. Tekoäly-yhtiöiden tavoite on kaapata eri liiketoimien tuottama lisäarvo. Ne ovat jo kaapanneet ison osan asiakaspalvelusta, seuraavaksi tähtäimessä on hallinto, lakipalvelut, ja ohjelmointi. Tekoälyteollisuus tulisi nähdä uusliberalismin jatkumona: uusliberalismin aikana pääoman poikimaa lisäarvoa sijoitettiin ei-kaupallisiin aloihin kuten terveydenhuoltoon. Julkisen sektorin yksityistämisen jälkeen nyt on vuorossa yksityisen teollisuuden ja kaupan haltuun ottaminen. Datakeskuksiin kohdistuva viha tulisi myös kohdata tässä kontekstissa: kyse on usein yhteisöistä, joissa julkisia palveluita on yksityistetty, ja joita nyt uhkaa työpaikkojen menettäminen.
Suomalainen kansa ja -data
Vaikka lobbauksen voima suomalaisessa politiikassa on tullut selväksi viime viikkoina, ei datakeskuslupia ole välttämättä tarvinnut kovasti edes markkinoida huonoina talousaikoina. Otetaan, mitä saadaan, voivat kansanedustajat ja paikallispoliitikot sanoa. Ympäristölupien hankkiminen on tänä vuonna keskitetty yhden luukun alle. Vaasan ja Mustasaaren rajalle tulevalle Microsoftin 180 hehtaarin datakeskuskompleksille ei tehdä laajaa ympäristövaikutusten arviointia, vaikka Länsirannikon ympäristöyksikkö sitä pyysi. Lähin asuinrakennus sijaitsee 50 metrin päässä hankkeen alueesta.

Suomessa datakeskuksiin liittyvät uhat on huomioitu lähinnä kansalliseen turvallisuuteen liittyen. Jos ulkomainen yhtiö vuokraa tontin, sen toimintaa ei arvioi puolustusministeriö, joka tekee niin vain jos tontti ostetaan. TikTokin datakeskus aiheutti pienen kohun tietoturvakysymysten ja kiinalaisen omistuksen takia, ja koska keskuksen käyttäjäksi paljastui TikTok vasta kun rakennusluvat ja tonttikaupat oli jo tehty.
Suomessakin suhtautuminen datakeskuksiin ei mene täysin perinteisten puoluejakojen mukaan. Yhden tervejärkisimmistä puheenvuoroista on yllättäen esittänyt Kokoomuksen meppi Aura Salla, joka kirjoittaa Instagramissa, että
“Datakeskukset eivät tuo Suomeen tekoälyä kehittäviä yrityksiä eivätkä edistä tekoälyn kehittämistä. Ne eivät myöskään ole merkittäviä työllistäjiä, vaan sähkösyöppöjä datavarastoja, joiden kulutus on tasaisen suurta”.
Datakeskuksien vastustaminen tulee todennäköisesti lisääntymään Suomessakin. Kyse on siitä, kuinka spontaania vastustusta organisoidaan ja kuka ottaa siinä johtavan roolin. Kyse on projektista, joka voi olla tärkeä osa yhteiskunnan ekososiaalista jälleenrakennusta. Metsäliikkeen aktivistit mainitsevat datakeskuksien vastustuksen osana erinomaista tekstiään ympäristöliikkeen tulevaisuudesta. Heille se kuuluu kolmen liikehaaran visiossa maakunnissa tapahtuvaan liikkeeseen, johon kuuluu maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa tapahtuva poliittinen liikehdintä.
Näkisin kuitenkin, että datakeskuksien vastustaminen voi olla osa myös urbaania ja valtakunnallista liikehaaraa, jotka sijoittuvat isompiin kaupunkeihin ja pääkaupunkiin. Datakeskuksia suunnitellaan pienempien kaupunkien lisäksi esimerkiksi Vantaalle ja Espooseen. Datakeskuksien ongelmat tuovat kaupungeissa eri-ikäisiä ja äänestyskäyttäytymiseltäänkin eritaustaisia ihmisiä yhteen. Tätä kapitalismin ylittävä talous käytännössä vaatii: eritaustaisia ja eri aloilla työskenteleviä ihmisiä. Datakeskusten ympärille rakentuva liike on tilaisuus rakentaa post-kapitalistista taloutta kaupungeissa kuin maaseudulla. Uusien datakeskusten sijaan voidaan tuoda paikallisia maanviljelijöitä, yhteisöjä ja yrityksiä lähemmäksi toisiaan, kuten hollantilaiset aktivistit ehdottavat.


